Miksi en puhu chakroista ym joogassa?

Ehkä olet kokeillut ainakin jotain ohjaamaani joogatuntia?

Oletko juurikaan pannut merkille mitä puhun milloinkin?

Yleensä pyrin pysyttelemään ihan tosi perusasioissa: mitä milloinkin tehdään, miten hengitetään (tai että ylipäänsä muistetaan hengittää!), millaisilla mielikuvilla asennon voi saada paremmaksi.

Yritän pitää asiat yksinkertaisina ja puhua lähinnä siitä kaikkein tärkeimmästä tai tärkeimmistä asioista.

Usein se on jonkinlainen yhdistelmä työskentelyä ja lepoa.

Sitä, että ojennutaan oikealla tavalla, että lihasten tuki on mukana (tietenkään joissain asennoissa sitä ei tarvitse), että haetaan vaikutusta sinne oikeaan paikkaan johon liikkeen on tarkoituskin vaikuttaa.

Ja että joitakin paikkoja rentoutetaan; usein ainakin palleaa, jotta rauhallinen hengitys onnistuu, ja sitten niitä liikkeelle ihan tarpeettomia jännityksiä joita tulee helposti esimerkiksi kasvoihin, hartioihin ja kaulaan, sitä enemmän mitä hankalampi asento on.

Silloin kun joogaharjoitusta tekee niin, että huomaa mitä kehossa tapahtuu ja keskittyy siihen, että pyrkii tekemään juuri omalle keholle parhaalla tavalla, tulee harjoituksesta automaattisesti tietoisen, hyväksyvän läsnäolon harjoitus.

Hyväksyvä tietoinen läsnäolo on suomenkielinen nimi mindfulnessille!

Hyväksyvä tietoinen läsnäolo taas tuo valtavasti terveyshyötyjä, ja se tuo mielenrauhaa ja tyytyväisyyttä.

Sen takia vältän kaiken muun ajattelun tai keskittymisen kohteen tuomista harjoitukseen. Teho kärsii! 

Toinen syy siihen, että en tuo ohjaukseen mukaan jotain esimerkiksi intialaisesta kehon kuvasta tai mytologiasta juontuvia käsitteitä on se, että ne ovat oikeasti todella monimutkaisia ja hienovaraisia asioita.

Meidän suomalaisesta näkökannasta ne ovat todella vaikeita ymmärtää oikein. (Minulle tässä "oikein" tarkoittaa sitä, että ymmärtäisi ne samalla tavalla kuin alkuperäisessä kontekstissa).

Oikeasti!

Kun perehtyy enemmän vaikka chakroihin, se kaikki muuttuukin todella erilaiseksi kuin miltä aluksi näyttää. (ehkä kirjoitan tästä jonkun toisen kerran, mutta linkkaan nyt tähän vain todella ansiokkaan Christopher Wallisin kirjoituksen asiasta)

Kolmas syy on se, että kaikkia ei vaan kerta kaikkiaan intialainen (tai kiinalainen silloin kun on kyse yinjoogasta) eksotiikka innosta. Se ei tunnu syystä tai toisesta kotoisalta. Siitä tulee häiriötekijä.

Minullehan intialainen meininki on hyvin tuttua ja rakastakin, kun siellä olen pari vuotta asunut, mutta jätän sen kuitenkin mielummin muille.

Ehkä yksi syy siihen on se, että minulla henk. koht. on usein sellainen utelias, mutta ulkoapäin katsova kiinnostus näihin kulttuurisiin asioihin: "Ai, he näkevät asian noin! Mielenkiintoista!"

Sen sijaan, että alkaisin itse ajattelemaan niin - se ei tunnu omalta.

Sen sijaan, kun olen ollut tiibetiläisten opettajien opissa, heidän oppinsa ovat heti tuntuneet hyvin läheisiltä, ja olen omaksunut useita niitä ajattelutapoja itselleni.

Mutta ymmärrän siis kuitenkin hyvin, että kaikkia ne eivät samalla tavalla viehätä. Siksi yritän saada niistäkin opetuksista esiin sen ytimen, sen, jolla ei ole (juuri?) mitään tekemistä kulttuurin kanssa.

Niinpä pyrin ohjaamaan tunteja mahdollisimman koruttomasti ja ilman ylimääräisiä koristeita.

Sieltä se löytyy se juttu, se ydin, se mikä on oikeasti tärkeää. 

(ja siksi myös toivon että mahdollisimman moni joogaa tunneillani vanhoissa lököverkkareissa tai vastaavissa - koska, oikeasti!)

No, liitän nyt tähän loppuun vielä kehoituksen: jos kiinnostaa, tule mukaan Keitaan jäseneksi, se on aika edullista! Täältä löytyy lisätietoa.

Ja jos se ei ole juuri sinulle parhaiten sopiva ratkaisu: se on täysin ok ja olen täällä sinuakin varten!