Yövalvominen

Apr 21, 2022
Herään melkein joka yö kahden ja neljän välillä. Olen vähän aina ollut tällainen yöheräilijä, mutta kyllä tämä on selvästi iän myötä pahentunut.
 
Sanon, että pahentunut, vaikka periaatteessa kyseessä voisi olla ihan neutraali asia, oma taipumus. (en ole esimerkiksi huomannut, että heräämiselläni olisi paljonkaan yhteyttä stressiin tai mihinkään, ehkä jonkinlaiseen yleiseen aktiivisuustasoon kyllä.)
Mutta kun on niin aikaiset aamuherätykset! Vaikka omat työni voisin tehdä suurimmaksi osaksi milloin vaan, on tytär vielä sen ikäinen, että herään aamulla hänen kanssaan kun hän herää kouluun, ja aina väsyttää jos ja kun on yöllä valvonut.
 
Senpä takia minulla on vakaa pyrkimys aina nukahtaa uudelleen mahdollisimman pian heräämisen jälkeen yöllä, ihan liian helposti menee pari tuntia sängyssä hereillä makoillen.
 
Ja silloin ajatukset alkavat kiertämään kehää, aina uudelleen ja uudelleen ihan samoja ajatuksia, ja aika usein joitain sellaisia jotka entisestään vievät unta pois ("pitää muistaa huomenna ostaa sitä erikoiskissanruokaa!!!"...)
 
Ja kun olen joogaope, rentoutusohjaaja ja meditaatio-opettaja, niin mikä sen parempi tilaisuus kokeilla eri menetelmiä!
 
Olen kokeillut myös joitain muita neuvoja, että pitäisi nousta sängystä jos ei nukuta (sitten vasta valvotuttaakin! Ja seuraavan päivän väsymys on kauhea!) tai että voi lukea jotain tms. Nämä eivät ole sen kummemmin toimineet mikään.
Mutta tässä muutama minun tehokkain keino uudelleen nukahtamiseen, järjestyksessä huonommasta parempaan:
 
✔️ Meditoiminen hengitystä tarkkaillen makuulla. Ideana on siis ihan vaan tarkkailla miltä hengitys tuntuu, ja yleensä nimen omaan vatsan alueella. Tämä onkin yllättävän vaikeaa yöllä! Huomio ei pysy paikoillaan nanosekuntiakaan, joten rauhoittava vaikutus usein jää tulematta, kun huomaamattaan on taas päätynyt ajattelemaan jotain ihan muuta.
 
✔️ Kehon eri osien kuuntelu. Aloitan aina vasemmasta pikkuvarpaasta ja etenen pitkin vasemman jalan, sitten oikean, seuraavaksi selkä ja niin edelleen. Tämä toimii joskus aika hyvin, yleensä viimeistään oikean jalan kohdalla nukahtaa, mutta aika usein myös öinen keskittymiskyky on sen verran huono, että taas on ajatukset karanneet siihen kissanruokaan tai johonkin.
 
✔️ Hengityksen tarkkailu neljään laskien. Lasken siis sisäänhengityksellä hitaasti neljään, ja samoin uloshengityksellä neljään (joogaopekoulutuksessa opittiin laskemaan om-yksi, om-kaksi, om-kolme, jne, amerikkalaiset varmaan käyttäisivä sitä one-mississippi, two-mississippi, jne kikkaa. Mutta ymmärrät varmaan, sellainen oma, sopivan hidas tahti!)
 
Silloin hengitystä joutuu jonkin verran venyttämään, se (ainakin minulla) tuntuu ministi epämiellyttävältä mutta vaikutus on kuitenkin tosi rauhoittava. Joskus tässä käy niin, että nukahdan hyvinkin nopeasti kun olen aloittanut tällaisen hengittelyn, joskus taas en mitenkään erityisen nopeasti nukahda mutta huomaan ihan selvästi miten sekä keho että erityisesti ajatukset ovat paljon rauhallisemmat kun muuten olisivat.
 
No tässä näitä vinkkivitosia - en ole tehnyt tai lukenut tästä mitään oikeaa tutkimusta joten vähintäänkin arvelen että eri ihmisille toimii erilaiset tekniikat. Mutta jos tämä asia kiinnostaa, niin kokeile!