Ahvenanmaan Joogaloma 20.-23.8.26
Tule mukaan virvoittavalle joogalomalle Ahvenanmaalla!
Tule mukaan irrottautumaan arjesta keskelle ainutlaatuista saaristoluontoa – lempeän joogan, hyvän ruoan ja kiireettömien päivien pariin.
Joogaloma keskellä ainutlaatuista saaristoluontoa.
Lappo on pieni saari Ahvenanmaan saaristossa – paikka, jonne ei vain poiketa ohimennen. Tänne tullaan erikseen, ja jo matka irrottaa arjesta.
Saarella liikutaan jalan, meri on koko ajan läsnä ja ympärillä on tilaa hengittää.
Halutessasi voit tehdä retkiä saariluontoon tai vain olla ja nauttia siitä, että oma maailma on hetken tämän kokoinen.
Päivät täyttyvät lempeästä hathajoogasta, rentoutumisesta, ulkoilusta ja ajasta olla ilman kiirettä.
Kaikki on järjestetty valmiiksi – sinun ei tarvitse miettiä aikatauluja, ruokia tai tekemistä.
Saariston hiljaisuus ei ole tyhjää, vaan ympäristö pursuaa elämää.
Ja rauhaa, joka laskeutuu kehoon asti.
Olemme saarella torstaista sunnuntaihin, joten ehdit oikeasti asettua, tutustua paikkaan ja antaa arjen jäädä kauas.
VIRKISTÄVÄ JOOGA
Vetristää kehoa aamulla ja parantaa kehon ja mielen yhteyttä koko päiväksi
RAUHOITTAVA JOOGA
Vähentää stressiä, rentouttaa, rauhoittaa hermostoa, avaa lempeästi koko kehoa
RENTOUTUSHARJOITUKSET
Auttavat palautumaan ja nukkumaan hyvin
Lappo
Lappo on pieni, noin 30 asukkaan saari Ahvenanmaan ulkosaaristossa.
Tänne ei tulla ohimennen - perille kuljetaan yhteysaluksella, ja jo matka tuntuu siltä, että arki jää taakse.
Majoitumme Pellaksessa, vanhassa kansakoulussa muutaman sadan metrin päässä satamasta. Huoneet ovat kauniisti sisustettuja, ympäristö rauhallinen ja kaikki toimii yksinkertaisesti. Täysihoito tekee arjesta helppoa – ruoka on valmiina eikä sinun tarvitse huolehtia käytännön asioista.
Saarella kaikki on lähellä. Liikutaan jalan tai pyörällä, meri on koko ajan läsnä ja maisema vaihtuu pienissä yksityiskohdissa. Päivän aikana voi lähteä luontopolulle, istahtaa rantaan, tehdä retken lähisaarille tai vain olla ilman että tarvitsee keksiä tekemistä.
Ahvenanmaa tuntuu monelle meistä samaan aikaan tutulta ja vähän eksoottiselta – kieli, kulttuuri ja saariston tunnelma ovat omanlaisensa.
Luonto täällä on vahvasti läsnä.
Avara, karu ja kaunis yhtä aikaa – ja jollain tavalla maadoittava.
Olemme saarella useamman päivän, joten ehdit oikeasti päästä paikan rytmiin.
Ohjelma
(Muutokset mahdollisia mm sään vuoksi!)
Torstai 20.8.
15.30-18.00 Saapuminen ja asettuminen
18.00 Tutustuminen ja kevyt, avaava joogaharjoitus
19.30 Illallinen ja omaa aikaa
Perjantai 21.8.
8 Virkistävä aamujooga
9 Aamiainen
13 Keittolounas
17 Rauhoittava joogaharjoitus + syvärentoutus
18.30 Illallinen
Lauantai 22.8.
8 Virkistävä aamujooga
9 Aamiainen
13 Keittolounas
17 Rauhoittava joogaharjoitus + syvärentoutus
18.30 Illallinen
Sunnuntai 23.8.
8 Virkistävä aamujooga
9 Aamiainen
12.00 Keittolounas
13.35 Lähtö Lappon saarelta yhteysaluksella, saapuminen mantereelle Vuosnaisiin klo 15.45
Hei, olen Katja
Ahvenanmaalla on ihan erityinen paikka sydämessäni.
Se on paikka, jota jollain tavalla kaipaan aina.
Olen ollut siellä 18 vuotena. Ensin biologian opintojen aikana perhoskartoituksissa ja sitten muissakin maastotöissä. Vain kerran olen ollut siellä niin, että olin liikkeellä ihan vain matkailijana.
Siksi olen erityisen innoissani tästä joogalomasta – että saan tuoda sinut paikkaan, joka merkitsee minulle paljon, ja jakaa sen kokemuksen.
Arkeni on aika täysi: olen yksinhuoltaja, pidän huolta lemmikeistä ja vanhasta talosta, pyöritän kahta yritystä ja opiskelen siinä sivussa. Vastuu on koko ajan läsnä.
Juuri siksi tiedän, miten tärkeää on päästä välillä paikkaan, jossa ei tarvitse kannatella kaikkea.
Minulle sitä ovat olleet joogaretriitit ja joogalomat.
Olen ollut niillä paljon, sekä ohjaajana että osallistujana, Suomessa ja ulkomailla – ja juuri niillä jooga ja meditaatio toimivat kaikkein parhaiten.
Ja usein ne ovat olleet saarilla.
Se ei ole sattumaa.
Saarella kaikki yksinkertaistuu: ympäristö on rauhallinen, liikkuminen rajautuu ja luonto on vahvasti läsnä. Se tekee myös joogasta ja rentoutumisesta syvempää – on helpompi pysähtyä ja olla oikeasti siinä missä on.
Olen biologi ja toiminut joogaopettajana vuodesta 2008, sekä opettanut meditaatiota vuodesta 2014. Olen ohjannut yli parikymmentä joogaretriittiä, ja niiden kautta minulle on muodostunut selkeä käsitys siitä, millainen kokonaisuus oikeasti toimii.
Tällä joogalomalla yhdistyy monta itselleni tärkeää asiaa: erityinen paikka, luonto ja toimiva kokonaisuus.
Teen kaikkeni, että sinä voit tulla paikalle, laskea kierroksia ja saada tästä kokemuksesta jotain, joka kantaa vielä pitkään sen jälkeen kun palaat kotiin.
Mitä eroa on joogalomalla ja joogaretriitillä?
Miten sinne pääsee?
Pääseekö sinne julkisilla?
Millaista joogaa siellä on?
Pitääkö kaikkeen ohjelmaan osallistua?
Voinko ottaa mukaan ystävän/perheenjäsenen joka ei joogaa?
Onnistuuko erityisruokavalio?
Nyt Early bird-hintaan!
Joogaloman hinta on vain 489 € kun varaat paikkasi viimeistään 31.5.26 (norm 535 €)
- Varaa osallistuminen maksamalla 100 € varausmaksu. Loput summasta laskutetaan sinulta noin kuukausi ennen joogaloman alkua.
- Hinta sisältää majoituksen kahden hengen huoneessa, aamupalat, keittolounaat ja illalliset loman ajan sekä kaiken ohjelman
- Huoneet jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä
- Yhden hengen huoneesta 100 € lisämaksu. Jos haluat oman huoneen, laita viesti joogakeidas@gmail.com ennen kuin teet varauksen että pystymme tarkistamaan että niitä varmasti on.
- Voit maksaa osan joogalomasta (maksimissaan 200 €) liikuntaedulla (Smartum, Edenred tai ePassi.) Maksa siinä tapauksessa varausmaksu normaalisti allaolevan linkin kautta ja lähetä sen jälkeen viesti joogakeidas@gmail.com niin saat ohjeet liikuntaedulla maksamiseen, maksu hyvitetään loppulaskustasi)
- Keitaan joogalomalla noudatamme Kuluttajaviraston yleisiä matkapakettiehtoja, ja voit tarkistaa esim peruutusehdot täältä.