Ilon ja rentouden viikonloppu

19-21.5.2023

 

Keväinen viikonloppu täynnä lepoa ja elinvoimaa

Kevään retriittimme on itse asiassa heti helatorstain jälkeisenä viikonloppuna - en tiedä sinusta, mutta minusta on helpointa lähteä reissuun kun tiedän, että on aikaa myös kaikessa rauhassa hoitaa kotihommat kuntoon, rauhoittua hetki kotonakin ja silti ehtiä viettämään ihania lomapäiviä ravitsevassa ympäristössä.

Retriitille on vapautunut 2 peruutuspaikkaa, voit ilmoittautua mukaan: [email protected]

Pääset mukaan viimetingan tarjouksella, vain 395 € (norm 450 €)

Se tunne, kun katsoo

saunastakirkkaalle  järvelle

rennon, reippaan ja mukavan päivän iltana  

Se tunne, kun ruoka on ollut ravitsevaa ja herkullista,

kun keho on saanut liikettä juuri sopivasti,

kun tietää saavansa puhtaissa lakanoissa hyvät yöunet.

Kun ei ole kiire minnekään, 

kun ei ole asioita joista pitää huolehtia,

kun on yhteydessä itseensä ja muihin.

Se tunne on nimeltään:

Santosha,

Tyytyväisyys

Santosha,

Tyytyväisyys

Tyytyväisyys on kaipauksen puutetta, sitä ettei tarvitse enempää.

 

Tyytyväsyys, santosha, ei ole mikään hemmottelun tai itsekkyyden osoitus, vaan välttämätön lähtökohta sille, että jaksaa olla optimistinen ja jaksaa myös pyrkiä parempaan.

Tyytyväisyys auttaa ymmärtämään ja hyväksymään itsensä ja olosuhteensa. 

Santosha on teemana tällä retriitillä. Retriitin aikana voit kokea sitä keveyttä ja helppoutta mitä elämään tulee kun kaikista tarpeista huolehditaan, kun ei tarvitse stressata.

Teemme harjoituksia, jotka auttavat tekemään sekä joogaharjoitusta että meditaatiota keveydellä, helppoudella ja tyytyväisenä.

Niin että on helpompi olla kotonaan omassa kehossa.

VIRKISTÄVÄ JOOGA

Vetristää kehoa aamulla ja parantaa kehon ja mielen yhteyttä koko päiväksi

RAUHOITTAVA JOOGA

Vähentää stressiä, rentouttaa, rauhoittaa hermostoa, avaa lempeästi koko kehoa

TASAPAINOTTAVA JOOGA

Lempeän liikunnallinen joogaharjoitus lisää verenkiertoa ja aineenvaihduntaa, 

MEDITAATIO

Istuen ja kävellen tehtävät meditaatioharjoitukset auttavat rauhoittamaan mieltä ja takaavat, että retriitin vaikutus säilyy pitkälle tulevaisuuteen

LEMPEÄT HENGITYS-HARJOITUKSET

Auttavat löytämään syvän, luonnollisen ja rauhoittavan tavan hengittää

RENTOUTUSHARJOITUKSET

Auttavat palautumaan ja nukkumaan hyvin

"I use the strategies I learned in this masterclass daily. They help me show up for myself and my family in incredible ways."

 
Dina Porters

"I love the live practice sessions included in the masterclass! Being able to put what I learned into practice right away was powerful."

 
Petra Shrew

Heponiemi

Sijaitsee luonnonkauniilla Karjalohjalla, puhtaan lähdepohjaisen Puujärven rannalla.

Täällä on hiljaista ja luonnon rauhaa! Järvellä tunnelma on suorastaan erämainen kauniine rantakallioineen, mutta Heponiemen alueella saat nauttia myös rehevän tammimetsän tunnelmasta.

Joogasali on aivan erityinen - sieltä avautuu kaunis maisema suoraan järvelle (ja sama ruokasalissa!) Retriitillä on tarjolla ravitsevaa, herkullista kasvisruokaa.

Jokaisessa huoneessa on oma wc ja suihku, ja majoitustalossa  on runsaasti yhteistä tilaa ja kauniit maisemat kuten kaikkialla Heponiemessä. Tällä retriitillä majoitumme pääasiassa Ennola-nimisessä talossa jonka huoneissa on kaksi kerrossänkyä. Vaikka Ennolassa petipaikkoja on siis 4 per huone, maksimissaan näihin huoneisiin otetaan kaksi henkeä (ellei aivan erikseen ole toiveena että vaikka kolme ystävystä pääsevät kaikki samaan huoneeseen.)

Retriittipaikan osoite on Heponiementie 21, 09120 Karjalohja. Matkaa omalla autolla tulee noin tunnin verran pääkaupunkiseudulta ja hiukkasen enemmän Turusta. Pääset perille myös julkisilla kulkuneuvoilla: linja-autot kulkevat Helsingistä Lohjalle ja Lohjalta Karjalohjalle säännöllisesti. Karjalohjalta saat kuljetuksen Heponiemeen ennen retriitin alkua ja takaisin sen jälkeen, ole tällöin ajoissa yhteydessä [email protected]

Retriitin ohjelma 

 

Perjantai 19.5.

16.30-18.00 Heponiemeen saapuminen

18.00 Kahvi/tee + tutustuminen ja kevyt, avaava joogaharjoitus

19.30 Illallinen, yhteinen Illanvietto/omaa aikaa, rantasauna.

 

Lauantai 20.5.

8.00 Smoothie ja kahvi/tee

8.30 Aamujooga

10.00 Brunssi

11.00 Meditaatio istuen ja kävellen

11.30-12.30  Lempeä hengitystyöpaja

Omaa aikaa

15.30 Välipala

16.30 Tasapainottava joogaharjoitus

18.00 Illallinen ja rantasauna

 

 

Sunnuntai 21.5.

8.00 Smoothie ja kahvi/tee

8.30 Aamujooga

10.00 Brunssi

Omaa aikaa

12.30 Läsnäoloharjoitus

13.30-14.30 Päätöspiiri ja -meditaatio

14.30 Läksiäiskahvi

Hei, olen Katja

Olen ihanan tyttären yksinhuoltaja, pidän huolta lukuisista lemmikeistä ja vanhasta rempallaan olevasta hirsitalosta ja sen puutarhasta, pyöritän kahta yritystä.

Olen aina vastuussa kaikesta.

Joskus se väsyttää ja stressaa. Se, mikä kannattelee ja suojaa, on jooga ja meditaatio.

Se, että olen oppinut hellittämään, olemaan levollisempi ja tyytyväisempi.

Tämä ei ole ollut minulle mikään synnynnäinen ominaisuus, (oikeastaan olen enemmänkin luontainen stressaaja) vaan olen sen kaiken joutunut opettelemaan aikuisiällä.

Siksi haluan tarjota myös sinulle mahdollisuuden tutustua näihin ikivanhoihin ja silti hyvin ajankohtaisiin menetelmiin joiden avulla sinäkin voit voida paremmin.

Ne eivät ole mitään ihmeellisyyksiä, ei magiikkaa, vaan yksinkertaisia ja tehokkaita harjoituksia jotka auttavat kehoa ja mieltä olemaan paremmassa tasapainossa.

Olen ollut päätoiminen joogaopettaja vuodesta 2008 ja opettanut myös meditaatiota vuodesta 2014. Olen ohjannut parikymmentä joogaretriittiä ja viettänyt pitkiä aikoja retriiteillä Suomessa, Intiassa, Nepalissa ja Sri Lankalla, sekä ihan osallistujana että töissä.

Sen takia minulle on tullut hyvä käsitys siitä, millaiset puitteet retriitti tarvitsee onnistuakseen ja millainen ohjelma toimii parhaiten.

Olen tosi innoissani tästä tulevasta retriitistä: paikka on niin ihana kuin kuvitella voi, henkilökunta ihanan omistautunutta ja itsekin lupaan tehdä parhaani että tämä viikonloppu on paitsi ihana kokemus, myös antoisa ja hyödyllinen vielä pitkään viikonlopun jälkeen!

Mitä saan irti tästä retriitistä?

 

 

Ensinnäkin, saat leppoisan huolettoman viikonlopun ihanissa oloissa: on kauniita maisemia, on mukavaa tekemistä yhdessä ja myös yksin saa puuhailla tai lepäillä, on ravitsevaa herkullista ruokaa - on huolettomuutta, vapautta ja hyvää oloa

Toiseksi, pääset tekemään jooga- meditaatio- hengitys- ja rentoutusharjoituksia jotka kaikki auttavat sinua olemaan rennompi, tyytyväisempi, voimaan paremmin ja sekä lepäämään että voimistumaan.

Kolmanneksi, opit tekniikoita joiden avulla saat joogan ja meditaation harjoittamiseen lisää syvyyttä. Opit, miten maadottaa kehoa jolloin rentoutumisesta tulee syvempää ja asennoista tuetumpia, opit löytämään jooga-asentoihin juuri sen oikean intensiteetin, opit miten mieli suorastaan imuroi negatiivisia vaikutteita ympäristöstä ja mitä se merkitsee meditoidessa, opit rentoutustekniikoita, opit millainen on täydellinen joogahengitys ja millaista hengitystä on hyvä käyttää joogaharjoituksen aikana. 

Neljänneksi: kun saat selkeitä kokemuksia rauhallisuudesta, rentoudesta, helppoudesta tai levollisesta ilosta, aivosi ja hermostosi pystyvät myös myöhemmin helpommin palaamaan näihin fiiliksiin.

Kaikki retriitin harjoitukset sopivat myös alottelijoille.

Varaa paikkasi!

Varaa retriittiosallistuminen maksamalla 100 € varausmaksu. Loput summasta laskutetaan sinulta noin neljä viikkoa ennen retriittiä.

Retriitin hinta on 450 €

  • Hinta sisältää majoituksen kahden hengen huoneessa, aamusmoothiet, brunssit, iltapäiväkahvit ja illalliset retriitin ajan sekä kaiken ohjelman
  • 50 € lisämaksusta saat käyttöösi oman tilavan huoneen kylpyhuoneella. Laita viesti [email protected] jos haluat yhden hengen huoneen
  • Huoneet jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä
  • Voit maksaa osan retriitistä (maksimissaan 100 €) liikuntaedulla (Smartum, Edenred, Eazybreak tai ePassi.) Maksa siinä tapauksessa varausmaksu normaalisti allaolevan linkin kautta ja lähetä sen jälkeen viesti [email protected] niin saat ohjeet liikuntaedulla maksamiseen, maksu hyvitetään loppulaskustasi)
  • Keitaan retriiteillä noudatamme Kuluttajaviraston yleisiä matkapakettiehtoja, ja voit tarkistaa esim peruutusehdot täältä.
>> Kyllä, tulen mukaan ja maksan varausmaksun 100 € >>