RYHTIJOOGA verkkokurssi

Kun keho pysyy ojentuneena, ryhti on levollinen ja olemus vahva

 

OIKEANLAISILLA TÄSMÄHARJOITUKSILLA…

KEHO PYSYY RYHDISSÄ LUONNOSTAAN – ilman että tarvitsee jumpata hulluna!

6 viikon Ryhtijooga-verkkokurssi on sinulle, joka huomaat kehosi lysähtävän päivän mittaan. Opit avaamaan kiristyksiä ja vahvistamaan juuri oikeita lihaksia, jotta kehosi pysyy kannateltuna ilman jatkuvaa muistuttelua

ISTUMINEN, ÄLY-LAITTEIDEN KÄYTTÖ  JA IKÄÄNTYMINEN MUUTTAVAT KEHOA – MUTTA SUUNTAA VOI MUUTTAA 

Moni huomaa päivän mittaan, että hartiat valuvat eteen, pää työntyy eteenpäin ja selkä väsyy.
Se tarkoittaa, että keho on tottunut istumaan.

Kun asento pysyy samana pitkiä aikoja, keho alkaa mukautua siihen. Asento jääkin pysyväksi.

Myös ikääntyminen vaikuttaa ryhtiin samalla tavalla.

Rintakehä sulkeutuu, yläselkä pyöristyy ja kannattelevat lihakset tekevät vähemmän töitä.

Eikä olekaan enää helppoa ojentua suoraksi.

Ryhti on liikkuvuutta oikeissa paikoissa ja voimaa oikeissa lihaksissa.

Tällä kurssilla opetamme keholle uudelleen sen, minkä se on unohtanut –
ojentumisen.

Avaamme niitä kohtia, jotka vetävät sinua kasaan.
Aktivoimme niitä lihaksia, joiden tehtävä on kannatella.

Kun kiristyneet kohdat saavat tilaa ja kannattelevat lihakset heräävät, seisominen ja istuminen muuttuvat kevyemmiksi.

Keho pysyy ojentuneena luonnostaan.

Tällä kurssilla

Teet täsmällisiä harjoituksia, jotka vaikuttavat suoraan siihen, miten kehosi kannattelee sinua arjessa:

  • Rintakehä avautuu ja yläselkä ei vedä sinua kumaraan

  • Selkä ei väsy eikä oireile yhtä helposti arjen kuormituksessa
  • Kannattelevat lihakset aktivoituvat niin, ettei ryhti romahda päivän mittaan – ilman raskasta lihaskuntojumppaa
  • Kohdistat täsmäharjoituksilla huomion juuri niihin kehon osiin, jotka vetävät sinua kasaan
  • Katkaiset istumisen vaikutuksen lyhyillä, selkeillä taukoliikkeillä
  • Teet kaiken tämän ilman akrobaattisia asentoja, joogafilosofiaa tai monimutkaisia sarjoja
  • Tallenteet jäävät käyttöösi, voit palata harjoituksiin silloin kun tarvitset

Kuuden viikon aikana keho saa toistuvasti oikean suuntaista liikettä ja tukea – ja se alkaa näkyä ryhdissäsi ja tuntua arjessa..

Kenelle ryhtijooga sopii?

Tämä kurssi sopii sinulle erityisen hyvin jos:

Istut paljon työpäivän aikana ja huomaat kehosi lysähtävän

Et ole erityisen liikunnallinen – mutta haluat pitää kehostasi huolta

Selkä väsyy helposti tai alkaa oireilla, kun istut tai seisot pitkään

Haluat pysyä ryhdikkäänä ilman, että sinun täytyy jatkuvasti muistuttaa itseäsi suoristumaan

Kaipaat selkeää ja rauhallista tapaa huoltaa kehoa ilman hikitreeniä

Haluat tehdä harjoituksia, jotka oikeasti vaikuttavat – ilman monimutkaisia sarjoja

Tämä kurssi ei toimi sinulle jos:

Haluat akrobaattista joogaa tai vaativia asentoja

✖ Etsit hikijumppaa ja nopeaa sykkeennostoa

Et koe istumisen vaikuttavan kehoosi millään tavalla

Etsit joogafilosofiaa tai henkistä harjoitusta

Et ole valmis tekemään pieniä, toistuvia harjoituksia oman hyvinvointisi eteen

Miksi juuri joogapohjainen harjoittelu?

Joogassa yhdistyvät kaksi asiaa, joita ryhti tarvitsee: kehon avaaminen ja lihasten vahvistaminen.

Ryhtijoogassa tehdään oikeaa joogaa – mutta harjoituksista on valittu juuri ne liikkeet, jotka tukevat helppoa ja luonnollista ryhdikkyyttä.

Dynaamisissa harjoituksissa kehon tukea vahvistetaan samalla kun sitä pidennetään ja ojennetaan. Monissa asennoissa myös pysytään paikallaan, jolloin ryhtiä kannattelevat juuri ne syvät lihakset, jotka on tarkoitettu työskentelemään pitkään – eivät pinnalliset lihakset, jotka väsyvät nopeasti.

Rauhalliset, tuetut asennot puolestaan vaikuttavat syvempiin kudoksiin ja auttavat kehoa muovautumaan uuteen, pidempään linjaan.

Harjoituksissa haetaan kehoon joustavuutta ja pehmeyttä, ja hengitys saa pysyä vapaana ja laajana.

Ryhtijoogassa vahvistaminen ja avaaminen tapahtuvat samassa kokonaisuudessa, tavalla joka tukee luonnollista kannattelua.

LIVEHARJOITUKSET:

6 x 25 minuutin  ryhtijooga-harjoitusta tiistaisin 10.3.-14.4.26

Kurssin tärkein osa ovat kuusi 25 minuutin kokonaisvaltaista ryhtijoogaharjoitusta, jotka teemme livenä Zoomin välityksellä tiistai-aamuisin klo 9-9.25. Nämä harjoitukset tallennetaan, joten voit osallistua vaikka et pääse juuri silloin mukaan.

Jokaisessa harjoituksessa yhdistyvät:

  • kehon avaaminen

  • täsmällinen vahvistus

  • luonnollinen, kokonaisvaltainen ojentuminen

Harjoitukset sopivat myös sinulle, jolla ei ole aiempaa joogakokemusta – mutta kyse on silti aidosta joogasta. 

Harjoituksissa mm:

  • vahvistetaan pakaroita, selkää ja vatsaa

  • aktivoidaan kehon syvää tukea

  • avataan rintakehää ja lonkankoukistajia

  • haetaan liikkuvuutta keskivartaloon niihin suuntiin, jotka jäykistyvät helposti

Kyseessä on tehokas ja kompakti kokonaisuus, joka kohdistuu juuri niihin kehon osiin, jotka vaikuttavat ryhtiin eniten.

Harjoitukset on suunniteltu kokonaisuudeksi, jossa kehon avaaminen ja voimistaminen tukevat toisiaan.

Lisäksi jokaisen harjoituksen jälkeen sinulla on tilaisuus esittää mahdollisia kysymyksiä.

TALLENTEET AVAUTUVAT HETI KUN TULET MUKAAN:

4 täsmäopastusta

Tiedät varmasti jo, missä keho oireilee.

Niska väsyy?
Yläselkä painuu kasaan?
Alaselkä kiristyy?

Täsmäopastuksissa käydään käytännönläheisesti läpi:

  • mitä kyseisessä kehon osassa yleensä tapahtuu

  • miten kireys ja heikentynyt lihastyö yhdessä muuttavat asentoa

  • ja mitä harjoitusta silloin kannattaa tehdä

Et jää arvailemaan.

Kun tiedät, mistä virheasento syntyy, voit siirtyä suoraan siihen täsmäharjoitukseen, joka avaa juuri oikean kohdan ja antaa asennolle tilaa korjautua.

Varsinaiset harjoitusohjeet ovat erillisillä videoilla, joten sinun ei tarvitse palata koko opastukseen joka kerta.

Tavoitteena ei ole tietää enemmän – vaan tehdä oikea asia oikealle kehon osalle.

Täsmäopastukset:

  • Niska ja pään asento

  •  Yläselkä ja olkapäät

  •  Alaselkä

  •  Luonnollinen kannattelu

TALLENTEET AVAUTUVAT HETI KUN TULET MUKAAN:

7  täsmäharjoitusta

Kun jokin kehon osa oireilee toistuvasti – esimerkiksi niska, yläselkä tai alaselkä – voit siirtyä suoraan siihen kohdistettuun täsmäharjoitukseen.

Et tee koko ohjelmaa läpi.

Teet juuri sen asennon jota kehosi tarvitsee.

Täsmäharjoitukset ovat noin 5–10 minuutin mittaisia, rauhallisia ja tuettuja asentoja, jotka vaikuttavat sidekudokseen ja tukevat kehon pitkäkestoisempaa muutosta – ei vain hetkellistä venytystä.

Tarkoitus on löytää yksi tai kaksi asentoa, jotka auttavat juuri sinun kehoasi – ja pitää ne käytössä myös jatkossa.

Voit tehdä niitä säännöllisesti tai aina silloin, kun huomaat kehon vetäytyvän kasaan.

Kun tiedät mikä asento auttaa, sinun ei tarvitse arvailla.

TALLENTEET AVAUTUVAT VIIKKO KERRALLAAN:

6 lyhyttä taukojoogaa istumisen vastapainoksi

Kurssiin kuuluu kuusi 4–8 minuutin mittaista taukojoogaa, jotka avautuvat viikko kerrallaan.

Niiden tarkoitus on katkaista pitkät istumisjaksot ennen kuin keho ehtii jumiutua.

Kaikki taukojoogat tehdään istuen tai seisten ja voit hyvin tehdä nämä lyhyet, helpot liikkeet myös työpaikallasi.

✔ Avaa rintakehää ja yläselkää
✔ Aktivoi kehoa ennen kuin se lysähtää
✔ Estä kiristyksen kasaantumista päivän aikana

Ryhti pysyy helpommin ojentuneena, kun keho ei ole tuntikausia samassa asennossa.

HEI, OLEN KATJA!

Olen toiminut joogaopettajana vuodesta 2008, lähes koko ajan päätoimisesti.

Viimeisen vuoden aikana olen tehnyt enemmän töitä toisen yritykseni parissa – mikä on tarkoittanut paljon istumista tietokoneella ja käsillä tehtävää työtä seisten.

Ja kuten moni muukin, olen huomannut miten helposti niska ja yläselkä alkavat oireilla, kun keho jää yksipuoliseen asentoon.

On ollut pakko tehdä ryhtijoogaa säännöllisesti etten ihan lyyhisty!

Ryhtijoogatyylinen harjoittelu on itse asiassa ollut minulle tärkein joogan muoto jo lähes kymmenen vuoden ajan.

Se sai alkunsa omasta tarpeestani.

Selkäni oli usein kipeä, ja tavallinen joogaharjoitus – erityisesti voimakkaat eteentaivutukset – tuntuivat pahentavan tilannetta.

Aloin tehdä liikkeitä, joiden tiesin helpottavan selkäongelmia.

Myöhemmin huomasin, että näissä liikkeissä oli yhteinen nimittäjä: ne auttoivat kehoa ojentumaan pitkäksi ja palauttamaan sen luonnollisen linjan.

Ryhtijooga on vastalääke istumiselle ja lysähtämiselle.

Olen ohjannut ryhtijoogaa säännöllisesti yli viiden vuoden ajan, ja se on ollut yksi pidetyimmistä harjoitusmuodoistani. Moni osallistuja tekee sitä nimenomaan selkäkipujen ehkäisyyn ja arjen kuormituksen tasapainottamiseen.

Nyt kun istun paljon työssäni, eikä minulla ole aikaa panostaa tuntikausien liikuntaan.

Siksi tarvitsen harjoituksen, joka on selkeä, kohdennettu ja tehokas.

Ja sopivan kevyt että viitsin sen tehdä!

USEIN KYSYTYT KYSYMYKSET

Jos haluat selkeän ja toimivan tavan huoltaa kehoasi – aloita tästä

TULE MUKAAN

RYHTIJOOGAAN

99 €

  • 6 kokonaisvaltaista ryhtijoogaharjoitusta - Live-ohjauksen ja tallenteet käyttöösi
  • 4 täsmäopastusta kehon eri osa-alueille
  • 7 ryhdin täsmäharjoitusta
  • 6 lyhyttä taukojoogaa istumisen katkaisemiseen
  • Kaikki harjoitukset jäävät sinulle
>> KYLLÄ, TULEN MUKAAN >>